Hae tästä blogista

10. helmikuuta 2015

Oriflamen Passion pirskkeet!


Oli aeeeevan mahtavat!
Lauantaina oli siis Jyväskylän Paviljongissa (minä käsitin ensin että se Paviljonki on jonniin sortin bambutalo, mutta ei se ollut, ei) Oriflamen Passion juhla! Iltapuvut ja pelit, juu nou.

Lähdimme Tanjan, Katjan ja Tuulan kanssa meijän Tojotalla hurruuttelemmaan silloin lauanttaina aamu seiskalta kohti Jyväskylää Nilsiästä. (ite ajoin Nilsiään täältä Okusta jo  perjanttaina)  Kympin jälkeen olimme perillä Alexandra hotellissa.
11 alkoi sellainen tsemppaus "Kohti Unelmia" - luennot, joissa luennoitsijoina toimivat:
Henkka Hyppönen 


Saimi Hoyer 
ja
Jarppi ja Hp Duudsoneista!! 


Illan ruokalistan suunnitteli:

Tomi Björck





Toivottavasti tuosta menjyystä saapi selevää :


Meitä Oriflamelaisiahan siellä oli pikkusta päälle 1400...
Eli näitä pöytiä oli mooooonta! 



Illan esiintyjinä toimi Jarkko Tamminen ja Laura Voutilainen. Ja he olivat kertakaikkisen fantastiset. Lauran Tina Turnerkin olis menny läpi ihan tuosta vaan! :D


Jukka Poika esiintyi kanssa mutta kuvaamatta jäi sillä tuossa vaiheessa tais meikäläisellä sen verran huppuun nousta viinit jotta kaavoin liki täyven punkkulasin sylliini...
Ihme mekko ku ei oikkein huomannu että ois siihen jotain lentänä. Mutta kun taas selevillä silmillä kahto, niin kyllä siinä miun ex sinisessä mekossa on sellasta... violetin vivahetta..! Onneks en laittana aikasemmin suunnittelemaani puoliks valakosta mekkoa päälle.. Se ois saattana jo itkettää..! ;D


Paula Koivuniemi oli kyllä iskussa!
Osaa tämä leidi ottaa yleisön hyvin haltuunsa! Ainakin minnuun upposi! :P


Näistä sempaloista lähettiin joskus puolen yön aikoihin Resita baariin jatkoille. Miun korkkarit vaihtu tässä vaiheessa talvipopoihin. Jalat huus hoosiannaa. 
Olin tosi tyylikäs juhlamekko päällä josta pilkahti hiukan karvareuna kenkää! :D
Mutta tasapaino oli  paremmin balanssissa!

Resitassa tanssittiin paaaaljon  ja siitä liki yksitellen jokkainen läks hotelliin. Minäkin.
Menin siihen hotellin ovelle ja yritin sitä avainkorttiani käyttää siinä lokerossa, mutta se ei toiminut.
Koputin sitten  oveen monen monta kertaa ennenkuin se  hotellipoika suvaitsi tulla aukasemmaan oven miulle. Sanoa töksäytin hälle: "Theijän phitäis tähän fhirmaan hommata ovikhello!"

No menin tiskille ja  sanoin humalaisella aksentilla että huoneeni numero on 5037
 Viereisessä huoneessa, 5035  on Katja ja Tuula, ja meijän huonneessa Tanja ja minä!" Hiän aktivoi kortin, menin sinne huoneeni ovelle ja helevetti, se oli väärä huone ,5035. 
Se olikin Katjan ja Tuulan huoneen avain. Sain sitten vuossadan idiksen,  että aukasenpa tyttöjen huoneen oven ja toivotan heille hyvvää yötä. Näin tein.. Liekkö kittänneet,en muista, mutta jottain sopersin "Väärä huone, väärä avainkortti" -söperryksen. Menin sitten  takasin tiskille ja sanoin että oli väärä ovi! Mulle annettiin uusi ja menin huoneeseeni ja nukahin (sammuin?) heti.
Myöhemmin Tanja tuli hotelliin, ja hänen avainkortti ei toiminu myöskkään. Hän meni tiskille ja sopersi humalaisella aksentilla (ei nyt luultavasti sanatarkkaan) : "Miun huoneen numero on 5037. Viereisessä huoneessa on siskoni Katja ja Tuula, ja meijän huonneessa Marianne ja minä!" Kortti aktivoitiin ja Tanja meni meijän oven taakse ja kahto, että helevetti, väärä ovi. Oli koputellut (minä siis nukuin sen verran sikkeesti ettei luultavasti ydinpommikkaan korvan juuressa ois paljjoo meikäläistä hätkäyttänä) ja ku ei ovi auennut, hiän meni tiskille sen hotellipojan luokse että "Väärä ovi" ja kortti aktivoitiin meijän huoneen oveen käypäksi.
 On se hotellipoika aatellu:
"Ihan ku olisin eläny tämän hetken ennennii..."

Tässäpä me: Tanja ja mie





Jos oikkeesti kiinnostas tämmöset pirskkeet ja muutenkin kauneus ja hyvinvointi niin voin kyllä lämpimästi suositella tätä Oriflamea siihen touhuun!
( Ensi vuonna uuet pirskkeet :) )

Tässä oleminen ei ole mitään ydinfysiikkaa! 
Meitä Oriflamelaisia on kolomea eri  sorttia:
1) Tilaa vain itelleen.
2) Tilaa itelleen ja  muille pienten lisätienestien toivossa. (se edustajan hintahan on -25 % kuvaston hinnasta)
3) Haluat oman y-tunnuksen ja tehdä tästä itsellesi työn! :)

Jos haluat tehä asiakasnumeron sen voit tehä klikkaamalla tästä, ja  kannattaa klikata se "Edustaja" painike, sillä siihen kuuluu se -25% ale. :)

*muoks: Kun liityt Oriflameen, ja kun tulee se kohta: Sponsorin asiakasnumero: Laita siihen 8105602, niin pääset minun tiimiini ja pääsemme tekemään yhtteistyötä!
Ei mikkään huono juttu ;)

-Marsku- 

8 kommenttia:

  1. Ihmettelin jokos se Cheek on tullut sieltä keikkatauoltaan takaisin mutta se olikin ruokalista :D Mun silmät vaan etsiyty niin nopeasti siihen kaikista mielenkiintoisimpaan kohtaan jälkiruuat, että unohtui järjen käyttö matkalla :D Olet kyllä ollut upea näky tuossa mekossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. menjyyssä vasikan kieli kuulosti aika... eksoottiselle? , mutta se oli kyllä tosi hyvää!
      samoin se jälkkäri 😊ja alkuruoka! 😄

      Poista
    2. Nuo ihmemerkit pitäis olla hymijöitä! :D

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Se oli vasikan poskea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii olikin! Mistähä helevetistä mie sen kielen repäsin!? :DD

      Poista
  3. Palojonko noista pirskeistä piti maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulle mittään. Kun sai viime vuonna tietyn myynnin, niin nää pippalot oli palakinto. Toki hotelli piti ite kustantaa. 80 euroa maksoi jos ei ollut saanyt myyntiä kasaan! Että ei silleeen paha!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi